Asiakkaasta

Taikurit Markus Tervo ja Toomas Pitkänen viihdyttävät taikuudellaan Helsingin ainoassa taikateatterissa, Temppelikadulla. He osaavat luoda taianomaisen tunnelman, missä ajatuksia on mahdollista lukea, siirtää ja muokata. Samalla he tuovat esiin ja pohtivat taikuuden suhdetta yhteyteen, historiaan ja tulevaisuuteen.

Suunnitelma & toteutus

Pojat ottivat yhteyttä suunnitellessaan konseptinsa jalkauttamista katutasolle, sinne missä tavalliset ihmiset liikkuvat. Ensimmäisenä heillä oli tarve näyttävälle julisteelle, joka veisi ohikulkijoiden huomion. Sen tulisi muistuttaa vanhojen vastaavien julisteiden mystistä ja teatraalista ulkoasua niin kirjasintyypin, värien kuin kuvituksenkin osalta. Julisteen lisäksi siitä syntyvää ilmettä toteutettaisiin käynti- / kutsukortissa sekä flyerissa. Ja toki ilme täytyi saada myös sosiaaliseen mediaan. Lähdin tutkimaan vanhojen taikajulisteiden tyylejä ja luomaan logoa sekä julistepohjaa, kun taas yhteistyökumppanini Tuomas Kämäräinen alkoi piirtämään kuvitusta samoista lähtökohdista.

Toteutetut palvelut

Taikatemppelin logosta toteutettiin eri versioita ilmeen väreillä. Ja tietty ne toimitettiin asiakkaalle niin vektori- kuin rasterimuodossa eri käyttötarkoituksia varten.
Taikatemppelin logosta toteutettiin eri versioita ilmeen väreillä. Ja tietty ne toimitettiin asiakkaalle niin vektori- kuin rasterimuodossa eri käyttötarkoituksia varten.
A-telinettä varten suunniteltu juliste.
A-telinettä varten suunniteltu juliste. Teline toimipisteen ulko-oven viereen tuomaan huomiota ohikulkijoille.
A-teline julisteen kera sijoitettuna toimipisteen ulko-oven viereen tuomaan huomiota ohikulkijoille.
A5-kokoinen flyer käsin jaettavaksi. Etupuolella suurin kysymysmerkki, sisäpuolella ytimekäs info sekä julisteesta tuttu sisältö. Takasivu jääkin mysteeriksi ;)
A5-kokoinen flyer käsin jaettavaksi. Etupuolella suuri kysymysmerkki, sisäpuolella ytimekäs info sekä julisteesta tuttu sisältö. Takasivu jääkin mysteeriksi 😉
Kutsukortti alennuskoodilla.
Kutsukortti alennuskoodilla.
Tuoretta Facebook-sivua varten kansikuva, joka skaalautuu oikeissa mittasuhteissa niin mobiiliversiossa kuin työpöytäversiossa.
Tuoretta Facebook-sivua varten kansikuva, joka skaalautuu oikeissa mittasuhteissa niin mobiiliversiossa kuin työpöytäversiossa.
  • TOTEUTETUT PALVELUT Logo, juliste, flyer, kutsukortti
  • TYÖKALUT Adobe Photoshop, Illustrator, InDesign
  • ASIAKAS VUODESTA 2021
  • www.taikatemppeli.fi https://www.taikatemppeli.fi